17/10/2026
Olen Aino Koistinaho, Louven perustaja ja omistaja. Olen tekevänsorttinen, luova ja pohdiskeleva, ja innostun helposti uusista jutuista. Koska pää on usein pilvissä, metsiä samoilemalla jalat pysyvät tukevammin maan kamaralla.
Ammateiltani olen sosiaalityöntekijä ja valokuvaaja, ja olen kouluttautunut muun muassa ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Minua kiehtoo ihmiselon mysteeri: se, miten koemme itsemme ja maailman sekä mikä auttaa meitä palauttamaan yhteyden itseemme ja toisiin. Peilaan näitä asioita valokuvan, kirjoittamisen ja läsnäolon kautta, myös työssäni yrittäjänä.
Näen itseni tilojen luojana ja tekijänä. Louven myötä saan luoda tilaa myös aivan konkreettisesti.
Louven rakentaminen on tarkoittanut monenlaisiin rooleihin hyppäämistä: olen ollut ideoija, suunnittelija, sisustaja, maalari ja projektinjohtamisen opettelija. Rakentaminen on opettanut minulle paljon myös itsestäni, eikä vähiten pysähtymisen tärkeydestä.
Louve on syntynyt omista kokemuksistani luonnossa ja oivalluksesta, kuinka vähän ihminen tarvitsee voidakseen hyvin, kuinka vähemmän on monessa enemmän. Olen halunnut luoda paikan, jossa on tilaa olemiselle ilman odotuksia: hiljaisuudelle, yhdessäololle ja omille ajatuksille.
Ensimmäiset kulkijat ovat jo löytäneet perille. Näen, että teidän kauttanne Louve saa uudenlaisia merkityksiä ja ulottuvuuksia. Olen luonut Louven puitteet, m***a se, mitä sen tilassa syntyy, rakentuu yhdessä. 🤎
Tervetuloa Louven tarinaan!
🤎 Aino
louven takana · Aino Koistinaho koistinaho · tilojen luoja · yksinkertaisuuden luksus · louven tarina · ihmisyys · luovuus · läsnäolo · luontoyhteys · pysähtyminen · olemisen tilaa · luonnon rauha · louve erämökit · ylikiiminki · oulu