Hotelli Pariisin Ville

Hotelli Pariisin Ville Lifestyle boutique-hotelli Porvoon vanhankaupungin sydämessä. Hotellin jokainen huone on sisustettu yksilöllisesti, rakennusta ja pihapiiriä kunnioittaen.
(224)

Tervetuloa Pariisin Villeen! Vanhan Porvoon sydämessä sijaitseva Pariisin Ville on Johanna & Riku Stenrosin omistama 10 huoneen boutiquehotelli. Ajatus Pariisin Villestä syntyi heti kun astelimme ensimmäistä kertaa sisään rakennukseen. Pariisin Ville, “Ville de Paris”, kuvanveistäjä ja elämännautiskelija Ville Vallgren (1855-1940) oli aikakautensa viinikulttuurin ja hyvän ruuan maiskuttelija. Väli

tön, huudahteleva, impulsiivinen ja jopa epäjohdonmukainen Ville Vallgren oli ylpeä hedonismistaan. Me Pariisin Villen isännät, Johanna ja Riku, olemme myös erinomaisen viinin ja uusien makujen äärellä viihtyviä hedonisteja. Tunnemme Ville Vallgrenin pilkkeen silmäkulmassa erittäin läheiseksi osaksi elämäämme. Asumme kuvanveistäjän lapsuudenpihassa ja aistimme hänen hurmaavan läsnäolonsa vuoden jokaisena päivänä. Hotellin aulatilat on remontoitu sisustussuunnittelija Suvi-Maria Silvolan johdolla. "Viiniloungen tunnelmaan on haettu vaikutteita vanhanajan Hollywoodglamourista. Mustaa puuta, ylellisiä tekstiilejä ja kristallinkimallusta. Yksittäiset, modernit katseenvangitsijat istuttavat asiakkaan paikoilleen viihtymään", kuvailee Suvi-Maria hotellin uutta ilmettä. Sisustus on tehty yhteistyössä sisustusliike Laura Ashleyn kanssa. Laura Ashley:n lifestyle -tuotemerkki tunnetaan ja sitä arvostetaan erityisesti klassisen englantilaisuuden ja yksinkertaisen luonnonmukaisen elämäntavan edustajana. Pariisin Villen lähiruokapainotteista aamiaista tarjotaan myös hotellin ulkopuolisille asiakkaille. Aamiaispöydästä löytyy ainakin Malmgårdin Kartanon uuniohrapuuroa, Huovilan leipomon leivät, Toven Gourmet maalaisjuustoa ja muita herkkuja lähiympäristöstä. Villen Viinibaari modernin tunnelmallisella terassillaan avaa ovet hotelliin myös porvoolaisille ja kaikille ohikulkijoille. Viinibaarin listan viineistä kaikki viinit ovat joko luomua tai biodynaamisesti viljeltyä. Myös viinilistaa suunniteltaessa ollaan otettu huomioon lähialueteema ja lista on rajattu vanhan maailman viineihin. Viinit ovat kaikki pienien volyymien tiloilta ja maahantuonnista vastaa Viinitie sekä Amka. Viinibaarissa voi myös nauttia antipastilajitelman jonka on suunnitellut hotellin oman ravintola Johansin keittiömestari Eemil Louna. Pariisin Ville on meidän unelmamme, elämäntyömme. Haluamme palvella vieraitamme kuin kotonamme, rikastuttaa teidän elämäänne erinomaisella hotellikokemuksella. Haluamme myös rikastuttaa tiimimme elämää tarjoamalla heille elämyksellisen ja innostavan työympäristön. Porvoo on kaunis kaupunki ja Vanhan Porvoon henki käsinkosketeltavaa. Pariisin Villen avulla toivomme asiakkaidemme pääsevän vielä hieman lähemmäksi tätä tunnelmaa. Ville Vallgren on pitkän ja kunniakkaan elämänsä aikana nähnyt ja kuullut kaikenlaista kertomisen arvoista ja ollut varmasti mukana monessa hauskassa tilanteessa. Me haluamme luoda hauskoja ja yllätyksellisiä tarinoita Pariisin Villestä joita muistelemme tulevaisuudessa yhdessä vieraidemme kanssa silmät ilosta vilkkuen! Tulkaa ilolla vieraaksemme, viihtykää ja nauttikaa, niin mekin teemme. Johanna & Riku Stenros

16/06/2026

Vanhan Porvoon aamuille on oma rytminsä.
Sellainen, joka saa viipymään vähän pidempään ✨




Kaunista sunnuntaiaamua Pariisin Villestä 🥚☕️🍓Tiesitkö, että aamiaisemme rakentuu lähituottajien laadukkaista raaka-aine...
14/06/2026

Kaunista sunnuntaiaamua Pariisin Villestä 🥚☕️🍓

Tiesitkö, että aamiaisemme rakentuu lähituottajien laadukkaista raaka-aineista ja tuotteista?
Osa aamupalan herkuista valmistetaan rakkaudella naapuriravintolassamme Meet District – muun muassa tuore focaccia, herkullinen omenahillo ja ranskalainen financier-leivos 🥮

Aamiaisemme on tervetullut nautittavaksi myös hotellin ulkopuolisille vieraille. Varaathan paikkasi viimeistään edeltävänä päivänä klo 16.00 mennessä lähettämällä meille sähköpostia [email protected] tai soittamalla meille numeroon 019580131.
Aamiaisen hinta ulkopuolisille vieraille on 18,50€/hlö.

Tervetuloa nauttimaan kiireettömästä aamiaisesta ja paikallisista mauista 💛



Toukokuu ja aurinko ovat täällä. Valo pilkistää ikkunoista, ja Vanha Porvoo herää kesään pehmein askelin. Ilmassa on kev...
02/05/2026

Toukokuu ja aurinko ovat täällä. Valo pilkistää ikkunoista, ja Vanha Porvoo herää kesään pehmein askelin. Ilmassa on keveyttä, lupaus valosta ja hitaista, kauniista hetkistä.
Kesän huoneet varataan nyt 🤍



Kaunista pääsiäistä Pariisin Villestä 🌸Kevään valo, hiljainen juhlatunnelma ja pieniä, kauniita hetkiä.Toivotamme teille...
04/04/2026

Kaunista pääsiäistä Pariisin Villestä 🌸
Kevään valo, hiljainen juhlatunnelma ja pieniä, kauniita hetkiä.
Toivotamme teille levollista pääsiäisen aikaa 💛



Osoite

JokiKatu 43
Porvoo
06100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Hotelli Pariisin Ville :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria