05/04/2023
Tiesithän hotellin asiakas 🙋 että sinulla on meillä yöpyessäsi , käytettävissä huippu hyvä kuntosali samaan rahaan 👍
Niin se aika rientää kovaa vauhtia eteenpäin, ja meille se tarkoittaa Antonista luopumista (ei siis muuten luovuta kuin työntekijänä).
Anton aloittaa intin tässä kuussa, joten meillä on edessä uuden työntekijän palkkaaminen.
Kiinnostaako sinua työskentely Kuntokeskuksen asiakaspalvelussa?
Työtehtävät on melko kirjavat tässä pisteessä, perinteistä asiakaspalvelutyötä, siivoilua, välineiden pientä kunnostelua, asiakkaiden ongelmien ratkaisua ja neuvomista liikkeissä salilla. Välillä voi olla että hälytys töihin tulee melko nopeestikkin, niinkun nyt tässä haussa esimerkiksi, eli joustavuus on myös iso plussa meille :)
Kaikista tärkeintä tässä työssä on kuitenkin sosiaalisuus. Pitää tykätä olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kaiken muun pystyy oppimaan suht helpostikkin.
Tuttuun tapaan haetaan uutta työntekijää avoimilla hakemuksilla johon voi vähän kirjailla tietoja itsestään ja millanen tyyppi kyseessä. Me kutsutaan sitten sitämukaa haastatteluun kun tuntuu että sopivia löytyy. (paikka täytetään myös heti kun sopiva on löytynyt).
Olis myös mukava jos voisit olla jonkun aikaa meillä töissä, sillä monet asiat oppii vasta kun on hetken pyörinyt salilla :) (olettaen että kaikki menee tietenkin hyvin, ja tykkäät olla meillä töissä).
Hakemukset voi lähettää: [email protected]
Lisätietoja voi kysyä: Tuomas / 0453520454