CRAMO Tuusula

CRAMO Tuusula Täyden palvelun rakennuskonevuokraamo Cramo tarjoaa laadukkaita rakennuskoneita ja asiantuntijapalveluita niin rakentamiseen, saneeraukseen kuin kunnossapitoon.

Cramo Finland Oy on osa Boels-Cramo -konsernia, joka on rakennuskonevuokrauksen markkinajohtajia Euroopassa. Laaja toimintaverkosto ulottuu 17 maahan ja kattaa 750 toimipistettä, mukaan lukien 200 toimipistettä Pohjois-Euroopassa. Suomessa Cramo työllistää noin 400 henkilöä ja palvelee asiakkaita lähes 40 toimipisteessä Kirkkonummelta Rovaniemelle. Cramo Suomen liikevaihto oli 108 miljoonaa euroa

vuonna 2022, ja palvelemme noin 20 000 asiakasta kattavasti eri sektoreilla, kuten rakennusteollisuus, muut teollisuudenalat, kaupan ala sekä julkinen sektori. Cramon vahvuuksia ovat erityisesti rakennusammattilaisten arkea helpottavat digitaaliset ratkaisut ja kestävään kehitykseen panostaminen. Pyrimme jatkuvasti vähentämään toimintansa ympäristövaikutuksia esimerkiksi optimoimalla kuljetuksia ja pienentämällä päästöjen ja jätteiden määrää sekä kehittämään asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Digitaaliset palvelut, kuten verkkokauppa ja Smart Control, mahdollistavat nyt jo asiakkaille tehokkaamman työmaan hallinnan ja paremman kokonaisnäkyvyyden. Turvallisuus on meille kaikkein tärkein arvo. Olemme asettaneet tavoitteeksemme nolla tapaturmaa. Pyrimme myös saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Henkilöstön hyvinvointi ja ammatillinen kasvu ovat Cramossa tärkeässä roolissa. Uskomme, että tyytyväinen ja hyvinvoiva henkilökunta on avain menestykseemme. Cramo on sitoutunut edistämään kestävää rakentamista sekä palvelemaan laadukkaasti asiakkaita kaikissa rakentamisen tarpeissa. Jakamistalouden edelläkävijänä Cramon tavoite on jatkaa työtä asiakkaidensa ja ympäristön hyväksi, asettaen samalla uusia standardeja koko alalle.

Dino 120TL on perässä vedettävä nostin joka toimii sähköllä. Koneen ulottuvuus on 10m, lisätietoja laitteesta saat netti...
04/08/2026

Dino 120TL on perässä vedettävä nostin joka toimii sähköllä.
Koneen ulottuvuus on 10m, lisätietoja laitteesta saat nettisivuiltamme tai vuokraamosta.
Soittele tai tuu käymään ! 👌👍
Kuvassa asiakkaalla maalaushomma,
kone toimi ja työ valmistui verkkaasti. 🙌

08/07/2026

Keravan uusi skeittipuisto Plotti aukeaa Elokuun aikana 🤗 Seuratkaa julkaisuja koska avajaiset ovat 🤩
Kohteeseen toimitettiin aidat työmaavaiheen ajaksi rajaamaan aluetta👌

Huomio ! Nostinkalustomme kasvaa tänä vuonna👌
08/07/2026

Huomio ! Nostinkalustomme kasvaa tänä vuonna👌

🚀 Nostinkalustomme kasvaa tänä vuonna vielä sadoilla uusilla henkilönostimilla!

Ensimmäinen yli 50 uuden henkilönostimen erä on nyt saapunut Cramolle. Vuoden aikana kalustomme täydentyy erittäin laajalla valikoimalla uusia nostimia aina kompakteista saksi- ja mastonostimista suuriin kuukulkijoihin. Kasvava kalusto tarjoaa entistä enemmän vaihtoehtoja erilaisille työmaille ja käyttökohteisiin.

"Asiakkaamme arvostavat ennen kaikkea kaluston hyvää saatavuutta. Meidän tehtävämme on varmistaa, että oikean nostimen löytäminen on asiakkaalle mahdollisimman vaivatonta ja nopeaa. Kun kalusto on uutta, luotettavaa ja sitä on hyvin saatavilla, asiakkaamme voivat keskittyä omaan työhönsä ja pitää projektinsa aikataulussa," kertoo Cramo Finlandin tuotehallinnan johtaja Niko Korsow.

Kasvava nostinkalusto tarkoittaa asiakkaillemme:
✅ entistä parempaa saatavuutta
✅ nykyaikaista ja turvallista kalustoa
✅ nopeita ja täsmällisiä toimituksia

Tämä on siis vasta alkua. Lisää uutta kalustoa saapuu pitkin syksyä. Pysy kuulolla! 👷

Kaivinkoneet heräilee kevääseen ja tiesitkö että meiltä voit vuokrata koneet joko työmaalle tai ihan omalle pihalle. Pyy...
18/03/2026

Kaivinkoneet heräilee kevääseen ja tiesitkö että meiltä voit vuokrata koneet joko työmaalle tai ihan omalle pihalle. Pyydä tarjous !

04/03/2026
Vuokrasimme lämpökameraa vähän erilaiseen käyttöön !Alla asiakastarina:”Pomppa Oy on teknisiä koiranvaatteita valmistava...
25/02/2026

Vuokrasimme lämpökameraa vähän erilaiseen käyttöön !

Alla asiakastarina:

”Pomppa Oy on teknisiä koiranvaatteita valmistava yritys. Meille koiran hyvinvointi on ensisijaisen tärkeää ja siksi lämmittävä takki on tarpeellinen koiralle niin kylmillä keleillä, viileässä odotteluun sekä aktiivisen treenin jälkeen jotta lihakset pysyisivät lämpiminä eikä koira pääsisi kylmenemään.

Meillä olikin loistava tilanne tarkistaa talvitakkiemme lämmittävyyttä kun pakkaset alkoivat hipoa -8c / -10c tietämillä ja tähän testaukseen valitsimme naapuriltamme Cramolta FLIR lämpökameran. Saimme vahvistuksen kameran avulla että takkimme on erittäin lämmittäviä ja ne myös eristää hyvin lämpöä. Olemme oikein tyytyväisiä testaukseen ja Cramo Tuusulan ystävälliseen palveluun.”
Eija Hägg / Pomppa oy

CRAMO Tuusula


12/02/2026

27/01/2026

Hyllyjä puretaan ja siirretään uuteen pisteeseen 👌

Huomio ! ⬇️
21/01/2026

Huomio ! ⬇️

Onko teidän työmaan osaaminen ajan tasalla kevään projekteja varten? 🦺
Ajantasaiset tiedot ja taidot koneiden käytöstä ovat yksi tehokkaimmista keinoista parantaa työturvallisuutta ja sujuvoittaa arkea työmaalla.

Cramolla on vahva osaaminen ja pitkät perinteet turvallisuuskoulutusten järjestäjänä. Järjestämme monipuolisesti avoimia ja räätälöityjä koulutuksia, esimerkiksi:
• Henkilönostinkoulutukset
• Kansainväliset IPAF-henkilönostinkoulutukset
• Alamies-, teline- ja putoamissuojauskoulutukset
• Trukki- ja kurottajakoulutukset
• Pölynhallintakoulutukset
• Direktiivi- ja korttikoulutukset

Kevään koulutuskalenteri on päivitetty – tutustu ajankohtaisiin koulutuksiin ja varmista, että osaaminen on kunnossa myös tulevissa projekteissa. Räätälöimme koulutuksia myös yritysten tarpeisiin.
👉 Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisää:
https://www.cramo.fi/fi/palvelut/koulutukset

Osoite

Amerintie 50
Tuusula
04320

Aukioloajat

Maanantai 07:00 - 16:00
Tiistai 07:00 - 16:00
Keskiviikko 07:00 - 16:00
Torstai 07:00 - 16:00
Perjantai 07:00 - 16:00

Puhelin

+358106616100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita CRAMO Tuusula :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti CRAMO Tuusula :lle:

Oikopolut

Jaa